Palkintotuomarien perus- ja jatkokurssi

Non-stop-koulutuskokonaisuuteen sisältyvä dreeverien ajokokeiden palkintotuomarikurssi (perus- ja jatko-) järjestetään Mäntsälässä (Juustoportin kabinetti) lauantaina 2.9.2023 alkaen klo 10.
Kurssin johtajana toimii piirikouluttaja Riikka Alanne ja apukouluttajana Matti Kare. Iilmoittautumiset ottaa vastaan ja lisätietoja kursseista antaa Matti Kare, puh. 050 544 2784, sähköposti: matti.kare@kolumbus.fi.

Mäntsälän näyttely käytiin leppoisassa elokuun säässä

Mäntsälän ryhmänäyttely, johon Uudenmaan Dreeverkikerho osallistui perinteisesti toisena järjestäjänä, käytiin Mäntsälän Juustoportin kentällä sunnuntaina 6. elokuuta. Sää oli pääosin kelvollinen näyttelykeli, ei liian kuuma eikä liian viileä. Sadettakin ripsi loppuvaiheessa vain pienen hetken ajan.

Vaikka paikalla nähtiin monenlaisia rotuja, niin dreeverien osanotto jäi valitettavan suppeaksi: vain kaksi urosta ja yksi narttu. Kaiken kaikkiaan kuitenkin päivän saldo jäi ilmeisesti ainakin kaikkien talkoolaisten osalta plussan puolelle. Kaikesta selvittiin jälleen kunnialla, mistä iso kiitos vapaaehtoisille järjestelyihin osallistuneille jäsenille!

Vaikka näyttelyssä olikin mukana monenlaisia rotuja, niin dreeverien osanotto jäi valitettavan suppeaksi. Mutta kyllä nelijalkaiset jäsenemmekin olivat edustettuina, jopa ihan hyvin tuloksin.

Mäntsälän ryhmänäyttely 6. elokuuta 2023

Elokuun 6. päivä olemme järjestämässä ryhmänäyttelyä yhdessä Uudenmaan Hirvikoirakerhon kanssa.

Näyttelyssä arvostellaan FCI ryhmät 4, 5, 6 ja 8.

HUOM! NÄYTTELYPAIKKA ON VAIHTUNUT LOHJALTA MÄNTSÄLÄÄN. (päivitys 23.7.2023)
Näyttelypaikkana toimii Mäntsälän Juustoportin pysäköintikenttä.
Osoite: Pohjoinen Pikatie 8, 04600 Mäntsälä, 04600

Arvosteltavat ryhmät:

FCI 4 – Mäyräkoirat
FCI 5 – Pystykorvat ja alkukantaiset koirat
FCI 6 – Ajavat ja jäljestävät koirat
FCI 8 – Noutajat, ylösajavat koirat ja vesikoirat
Myös pennut (7kk – alle 9 kk).
Arvostelu alkaa klo 10:00.

Järjestäjät: Uudenmaan Hirvikoirakerho ja Uudenmaan Dreeverikerho

Ilmoita koirasi näyttelyyn tai tule muuten vaan paikan päälle tai talkooavuksi. Ne jotka haluavat tarjota talkooapuaan kerhon talouden edistämiseksi voivat ilmoittautua Riitta tai Matti Kareelle, osoitteella:

Riitta Kare, sähköposti: riitta.kare@elisanet.fi, osoite: Juuttikuja 2 A 4, 04400 Järvenpää, puh. 040 5494069

Matti Kare, sähköposti: matti.kare@kolumbus.fi, osoite: Juuttikuja 2 A 4, 04400 Järvenpää, puh: 050 544 2784

Posted in