Haulikkokisan lopputulos ei yllättänyt
Uudenmaan dreeverikerhon haulikkokisa käytiin toukokuun alkupuoliskolle sijoittuneesta ajankohdasta huolimatta poikkeuksellisen helteisissä olosuhteissa Pukkilassa 12. toukokuuta. Lieneekö sitten kesäisen oloinen sää houkutellut jäsenistöä muihin puuhiin, mutta osanotto jäi tälläkin kertaa erinomaisista olosuhteista ja rennosta ampumaympäristöstä huolimatta valitettavan vähäiseksi.

Rennoissa tunnelmissa käyty kisa aloitettiin perinteen mukaisesti kymmenen laukauksen mini-metsästysammunnalla. Ensimmäisen erän vei nimiinsä viime vuoden tapaan kirittävänä jäniksenä toiminut, jäsenkisan ulkopuolella ampunut Teppo Nurmiluoto. Tiukassa peesissä yhden pisteen päässä seurasivat Kai Siven ja Timo Nurmiluoto. Heidän jälkeensä lähituntumassa tarkkailivat tilannetta Pekka Suckman ja Timo Poutinen.
Metsästystrapin myötä kisaan tuli uutta jännitettä. Kirittäjäänsä Teppoa yhden pisteen jäljessä aloittanut Kaitsu nousi kärjessä tasatulokseen ja oman aseensa särkymisen vuoksi lainapyssyllä ampumaan joutunut Timo N. joutui puolestaan päästämään Pekan edelleen.
Kisan suola ja todellinen ohjelmanumero oli lopullisen tuloksen ratkaissut uusintakisa kokonaiskilpailun kärkipaikasta, jossa ratkaisijana toimisi ”putoaminen pummista”. Jännitys taisi vaikuttaa kumpaankin loppukilpailijaan sen verran, että tilanne oli edelleen tasan kahdeksan laukauksen jälkeen. Vasta yhdeksännessä laukausparissa Kaitsu ohitti kirittäjänsä ja otti arvonsa mukaisen kerhon haulikkomestaruuden ties kuinka monennen kerran peräkkäin.
Kokonaiskisan tulokset olivat seuraavat
- Kai Siven 16 (uusinta 6/9)
- Teppo Nurmiluoto (jäsenkisan ulkop.) 16 (uusinta 5/9)
- Pekka Suckman 15
- Timo Nurmiluoto 11
- Timo Poutinen 6

Kerhon haulikkokisa Pukkilassa 12.5.2018
Kisailusta kiinnostuneet ampujat kutsutaan mukaan perinteiseen ampumakisaan toukokuussa, lauantaina 12.5.2018 Pukkilassa. Kokoontuminen on Mäntsälän linjuriasemalla klo 11.00.
Osin leikkimielisen kisan lajeina ovat haulikon metsästysammunta ja metsästys-trap. Lisätietoja saa ja ilmoittautumiset voi tehdä Timo Poutiselle, puh. 0400 612 153.
Lähdetään edelleen joukolla haastamaan monivuotinen kisan voittaja Kaitsu!
Uudenmaan dreeverikerho ry:n pilkkikisa Lohjanjärvellä 24.3.2018
Uudennmaan dreeverikerhon perinteinen pilkkikisa käytiin tänä vuonna Lohjanjärvellä lauantaina, 24. maaliskuuta. Kokoontumispaikkana oli perinteisesti Karnaisten ABC-huoltamo, josta siirryttiin edelleen autosaattueena kilpailupaikalle.
Vasta lopputalvella kunnollisiksi yltyneistä pakkasista huolimatta jäätä oli riittävästi ja sopivasti Lohjanjärven jäällä, jotta kaikki kilpailun osanottajat uskaltautuivat jäälle. Sää oli melkoisen tuulinen, mikä osaltaan epäilemättä saattoi vaikuttaa lopputuloksiin – ja ainakin osallistujien tuntemuksiin.
Kaloja kuitenkin löytyi tälläkin kertaa. Moninkertainen kisavoittaja, Pekka Suckman, pystyi vielä kääntämään kotikenttäedun hyväkseen, vaikka voitto ei (enää?) ollut yhtä selvä kuin joskus aikaisempina vuosina. Kilpailun jälkeen grillattiin makkaraa ja nautittiin mukavasta seurasta.

Kilpailun tulokset olivat seuraavat:
Lasten sarja
- Unto 390 g
- Juho 160 g
- Teo 160 g
- Pinja 155 g
- Mino 130 g
- Vilho 50 g
- Lilja 40 g

Naisten sarja
- Mikaela Sundberg 160 g
- Riitta Kare 150 g

Miesten sarja
- Pekka Suckman 1990 g
- Harri Eloranta 1390 g
- Paavo Peltola 840 g
- Esa Tauriainen 620 g
- Matti Kare 610 g
- ”Mikko” (kilpailun ulkopuolisena vierailijana) 220 g
- Timo Nurmiluoto 210 g
- Timo Poutinen 200 g
- Stig Sundman 120 g
- Jouko Jyrkönen 70 g

Suomen dreeverijärjestö ry:n vuosikokous 2018
Suomen Dreeverijärjestö ry:n vuosikokous pidettiin tänä vuonna Mikkelissä 17.3.2018. Kokouksessa muun muassa vahvistettiin uusi dreeverien käyttövaliosääntö. Järjestön sääntöuudistus siirrettiin uudelleen valmisteluun ja käsiteltäväksi uudelleen seuraavassa vuosikokouksessa.
Äänestysten jälkeen Uudenmaan Dreeverikerho ry:n jäseniä SDJ:n päättävissä elimissä ovat Timo Nurmiluoto (järjestön puheenjohtaja), Timo Poutinen (järjestön hallituksen varsinainen jäsen, henkilökohtaisena varajäsenenään Osmo Viitanen Kontiolahdelta) ja Matti Kare (järjestön hallituksen varsinaisen jäsenen, Jouko Mustosen, varajäsen).
Tarkemmat tiedot vuosikokouksen päätöksestä löytyvät Suomen Dreeverijärjestön kotisivuilta.
Jätä kommentti